Kossua, vieraanvaraisuutta ja virtahepoja

Tänään mä kävin opettamassa kitaransoittoa tosi mukavalle afgaanimiehelle. Se oli ammatiltaan lääkäri, ja se halus tietää miten jotku pianon soinnut löytyvät kitarasta. Olin aluks vähä sillee et häh, enhän mä osaa, mut just hyvin se meni, oli hauskaa ja musta tuntu tosi hyvältä huomata inspiroituvani sen oppimisen seuraamisesta, ja siitä että inspiroin sitä. Sillä oli vahvat naururypyt silmissä, ja se vaikutti muutenki tyypiltä joka on iloinnut paljon elämässään, ja ylipäätään tuntenu kovaa. Mä päädyin sinne koska se tuli tos muutama viikko sitten juttelee mulle ku olin soittamassa, kysy että oisko musta opettajaks.

En ollu syöny aamupalaa mennessäni sen luokse; se tarjos mulle ruisleipää lisukkein ja jotain tosi hyvää afgaaniteetä. Sit me juteltiin sitrushedelmänkuorihillosta, runoista ja se kerto jostain alkoholisteista joiden parissa se on töissä. Tuntu ihan oudolta olla vieraan ihmisen kotona vieraanvaraisesti. Tuntu kodikkaalta.

No juu, tästä heräs semmonen fiilis että mähän voisin enemmänkin opettaa, jos musta kerran tämmöseen on. Mä oon vähän jokapaikanhöylä, eli ei mua kiinnosta mikään yks ammatti. Mieluummin mä hankin elantoani vähän kaikkialta, ja jaan ajankäyttöäni vähän kaikenlaisiin kiinnostaviin juttuihin.


Oppitunnin jälkeen menin taas soittelemaan, ja oli kyl vaihteeks aika hyvä flow. Yks mukava mies jäi kuuntelee tuntikausiks, kävi välillä vaan röökillä ja sit palas takaisin. Se pyys mun biisilistalta kymmeniä eri biisejä. Kiva soittaa sillee et joku haluu kuulla just sen biisin. Hyrisyttävältä tuntu se, kun se pyys biisiä jonka olin just ajatellu soittaa. Täs tapauksessa se oli Gary Julesin Mad World. Tai no Tears for Fearsin biisihän toi alunperin on, mut mä coveroin silti Julesia. Sit se kysy et osaanko mä Leevi and the Leavingsin Elämä ikkunan takana, ja kuinka ollakaan, mä olin just aiemmin tänään miettiny et vois sen opetella joskus. No, mä sit päätin vetää sen vaikken osaakaan - lähinnä kai siis haasteena se, etten meinaa muistaa kaikkia sanoja. Mutta häpäisyhän on hyvää. Kyl se kuulosti ihanalta silti. Tosi herkkä biisi. Se kuulostaa just siltä mistä siinä lauletaanki - et lumihiutaleet leijailee.

Sit mä mietin, että ai että ku ois mukava juoda yks siideri, ku alkoholi tuntuu monesti antavan jotenki erilaista otetta soittamiseen. En soita kovin usein humalapäissäni, mut vaihtelu virkistää. Mikä tahansa kuosi, oli kyse sit tunnetilasta tai päihtymyksestä, tarjoaa mulle tuoreita tarttumapintoja luovaan toimintaan. No mut joo, eipä aikaakaan tästä loitsinnastani kun yks lapsuudenystävä sattu paikalle. Ei olla nähty varmaan pariin vuoteen. Sillä oli kossupullo ja jotain energiajuomaa, joista se oli heti tarjoomassa mulle, ni otin sitten mukillisen semmosta koktailia. Sit soitin Kuusumun Profeetan biisin Ei aurinko milloinkaan laske, ja fiilistelin sitä miten humahti heti päähän, ja tuli jotenki antaumuksellisempi soittofiilis. Alkoholi tuntuu lisäävän sopivasti semmosta vitunko väliä -fiilistä, etten jaksa niin paljon kiinnostua siitä diggaako satunnaiset ohikulkijat, ja sen seurauksena soitan paremmin (?).

Joku jenkkimies kysy että saako kuvata, ja olin et siitä vaan. Se oli Suomessa ku se vetää jotai Elvis-showta Vanhal ja ympäri maailmaa. Sit se kysy et saaks laittaa videon youtubeen, sit ehdotin et soitan ihan kokonaisen biisin ni ei tuu mitään puolikasta katkelmaa, koska mä oon kontrollifriikki ja haluun vaikuttaa hyvältä muusikolta ja haluun et mua ihaillaan. Vedin sit Radioheadin Karma Policen. Se o iha vitu hyvä biisi, ja oon jo pitkään halunnu saada sen narulle. Se tulee varmaa kuunneltavaks joskus, ni linkkaan sit tännekin. Meinasin sanoa, et toivottavasti se ei menny ihan päin vittua, mut sit mä muistin et sen soittaminen tuntu hyvältä, ja jos teknisessä puolessa oiski naputtamista ni vitut siitä - mun yks tärkeimmistä funktioista tällä planeetalla on rohkasta ihmisii siihen, et on ok vetää vaik ihan vitun paskasti kunhan vetää tunteella. Tai no on tunteettakin vetäminen ok. Tunteettomuus on musta aika tunteita herättävää.

Soitin jotai öö ehkä viis tuntia tänään. Sen jälkee mentii viel kaljalle sen miehen kanssa, paitsi etten mä juonu mitään. Juteltiin elämän ihmeistä ja se oli kyl tosi innottavaa.


Kuten aiemmassa merkinnässä mainitsin, oon keräilly muistiinpanoja hassuista kohtaamisista, ni kerronpa vielä jotain niistä. Yks semmonen vanha mies on aika monta kertaa kävelly ohi ku oon soittanu, sit se on kattonu keräämääni rahaläjää, ja sit tuijottanu mua sanomatta mitään. Mä oon tulkinnu sen epäuskoiseksi katseeksi. Mä oon nauranu sille. Musta se on aika hillitön ja sympaattinen. Oletan kans et se pitää mua ihan paskana.

Malmil on siis Alko. Alko on semmonen kauppa josta saa suuhunpantavaa. Kerran joku Malmin deeku tuli sanoo, et toi koko viinakauppa puhuu susta. Positiiviseen sävyyn ilmeisesti, eli oli kai ollu joku keskustelu, että se Malmin katusoittaja on vitun kova. Tänää ohi käveli kans yks semmone mies joka pitää aina tosi teatraalisesti toista sormea korvassa ohi kulkiessaan. Näin sen lähestyvän ja tokaisin seurassani hengaavalle miehelle, et toi mies taitaa vihata mun ääntä, haluukohan se tarkotuksella vittuilla. Soitin siin samalla jotain hiljaisehkoa arpeggiota, ja sit ku se tuli lähelle ni sanoin et ei tää nyt varmaan oo liian kovaa soittoa. Sit se otti sormen pois korvasta, sano et kuulostaa paremmalta, ja ettei se oo paskapää, ei vaan jaksa kuunnella rääkymistä. Sit se anto mulle rahaa ja mä nauroin sillekin. Musta ihmiset vois rääkyä enemmän, ja muutenkin aiheuttaa hämmennystä.

Joskus syyskuussa soitin Asematunnelissa. Siin oli varmaa jotai kymmenen ihmistä kuuntelemassa. Sit joku känninen äijä alko iha hiton vihasena huutaa. "Ootsä vittu tehny päivääkään elämässäs töitä?" ja jotai. Sit sanoin vaa et joo en oo, en oo ikinä tehny mitään muuta ku loisinu, hyväkskäyttäny, imeny verta muiden selkänahasta antamatta mitään takaisin. Sit se teki jotain potkimiseleitä, ja käänsin sit komean (?) takamukseni sille ja kehotin että antaa tulla vaan. Ei se tullu. Sit se huus jotai et ällöttävää, kuvottavaa. Ja sit mä mietin, että niin, jotkut ihmiset ihan tosissaan kelaa että katusoitto ei oo työtä. Ja monet kelaa että luova puuha ylipäätään ei oo työtä - ehkä ei mikään mikä on myös kivaa (katusoittokaan ei todellakaan oo aina kivaa - monesti se on ihan karseeta). Oon miettiny, että mitä ihmettä tollee ajattelevien ihmisten päässä liikkuu, mutta ei kai sitä ihmisiltä aina loogisuutta voi odottaakaan. Kai kyse on vaan siitä että sitä vitutti, että se ei ajatellu, ja et ehkä sen oma työ/elämä on vastenmielistä. Tuntu silti tärkeeltä vittuilla takas, sen sijaan että oisin vaa nielly tyynenä. Miks? Koska musta on kivaa provosoida ihmisiä ajattelemaan toisin, ihan sama millä tavalla toisin kunhan ajattelevat toisin.

Joo, ehkä tää on tänäältä riittävästi. En oo muuten maininnu tästä blogista oikein kellekään, mietin että tuntuiskohan erilaiselta kirjottaa jos tällä ois lukijoitakin. Jos joku lukee tätä ni musta ois kiva lukea palutetta.

Oho, eiku, mä sainki idean: Mä alan täst lähtien listaamaan sälää mitä ihmiset antaa mulle, muuta ku rahaa.

Tänään sain:
* mandariinin
* tyhjän energiajuomatölkin

Mä kokkaan täs samal ruokaa, luomujauhelihaa luomukermaviilin kera näemmä. Oon ostanu jauhelihaa viimesten viiden vuoden aikana kaks kertaa, tää on toinen niistä. Syön aika usein lihattomasti. Koska mä tykkään syödä raakaa voita, ni otin äsken veitsellä mehevän kimpaleen ja asetin sen ahneuksissani kurkkua kohti vähän liian kovaa. Se veitsi töksähti mun nieluun, mä saatan kuolla nyt.

Ai niin, ne virtahevot.